Siipi - taiteilija kylässä avaa Vaaran kevätkauden

Siipi – taiteilija kylässä on tanssitaiteilija Satu Rinnetmäen ja ohjaaja Eino Saaren luoma uusi taidekasvatusprojekti. Se vierailee Paltamon koululla 8.-12.2.2021. 

 

Kun Satu Rinnetmäki oli lapsi, hänellä oli mielikuvitusystävä, jonka nimi oli Siipi. Kuvitteellisen ystävänsä avulla Satu selvisi monesta lapsuuden kiipelistään. Nyt Siipi herätetään henkiin Sadun itsensä tulkitsemana – tällä kertaa auttamaan ja tukemaan tämän päivän lapsia heidän yksinäisyydessään. 

 

Kullakin yhteistyökoululla Siipi-Satu vierailee viikon ajan. Aamupäivisin hän työskentelee keskitetysti yhden 3-4 lk:n kummiluokan kanssa mm. empatia-, turva- ja vuorovaikutustaitojen parissa. Työpajoissa pohditaan lasten käsityksiä ja kokemuksia mm. omista vahvuuksista, turvallisuudesta ja ryhmään kuulumisesta. Työskentely sisältää niin kirjoittamista, liikkumista kuin askartelua. 

 

Koko kouluyhteisöille avautuvissa osuuksissa kuullaan mm. aiheeseen virittäviä aamunavauksia, haastetaan oppilaita salaiseen viestintään ja tehdään rauhoittavia mielikuvamatkoja eri luokissa. Viikko huipentuu perjantaina kummiluokan toteuttaman taidenäyttelyn avajaisiin koulun tiloissa. 

 

Projekti on suunniteltu ja toteutettu perusopetuksen arjen ja korona-ajan rajoitukset huomioivalla tavalla. 

 

Teoksen suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat Rinnetmäki ja Saari, puvustuksesta Piki Paananen ja äänisuunnittelusta Sara Saxholm. Tuotannollisena kumppanina toimii Vaara-kollektiivi. Suomen Kulttuurirahasto on tukenut teoksen toteuttamista. 

 

Siipi – taiteilija kylässä on kouluille ilmainen. Kiertue jatkuu myöhemmin keväällä Kainuun muissa kunnissa. 

 

Lisätiedot

Satu Rinnetmäki 

satu.c.rin.@gmail.com

050 3211051

 

Eino Saari 

eino.saari@gmail.com

050 3619439 

01/02/2021 - 02:54