Kertomusten kehällä - esitys tarinoista, myyteistä ja luontoyhteydestä
Esitys kiertää peruskouluja 5.luokkalaisten luona Kajaanissa ja Sotkamossa maalis-toukokuussa 2025. Esitys ja ensimmäinen kiertue toteutetaan Ympäristöministeriön myöntämällä ympäristökasvatushanketuella.
Kiertuetoiminta saa jatkoa 2026 Suomen kulttuurirahaston Kainuun rahaston myöntämällä tuella.
Kertomusten kehällä on Vaara-kollektiivin uusi alakoulun 5.-6.luokkalaisille suunnattu osallistava teatteriesitys, joka kutsuu oppilaat nuotiopiirin ääreen kansanperinteestämme ammentavalle tarinamatkalle. Esitys kysyy, voiko vanhoista myyteistä ja tarinoista löytää jotain sellaista mikä yhdistää meidät menneen ja tulevan kanssa.
“Vaikka enää emme vietä luonnossa niin paljon aikaa kuin ihmiset 100 vuotta sitten, niin me ollaan edelleen riippuvaisia luonnonvaroista ja luonnon monimuotoisista, jopa aivan mikroskooppisen pienistä, ekosysteemeistä. Kun kansanperinteitä ja vanhoja tarinoita tutkii, niin oikeastaan kaikki tarinat liittyy luontoon.” (esityskäsikirjoituksesta)
Kertomusten kehällä esityksen ovat valmistaneet taitelijatyöpari Elsa Lankinen ja Sara Saxholm. Esityksessä yhdistyvät tarinankerronta, musiikki, käsityöperinne ja naamioteatteri.
Esityksen tekotapa nojaa kiertotalouden periaatteseen. Esityksen lavastuksessa, tarpeistossa ja puvustuksessa on käytetty osittain työryhmän aiempien esitysten (Tarinoita ilman sanoja - astimatka metsään & Metsä meissä & Kainuun metsäkiistat - dokumenttiteatteria katoavilta salomailta) materiaaleja. Tässä esityksessä niitä käytetään uudella tavalla tätä esitystä palvellen ja minimoimalla uuden ostamista ja rakentamista myös luontoa kunnioittaen.
Ensi-ilta 21.3.2025 / Vuolijoen koulu / Kajaani
Työryhmä
Esiintyminen ja esityskonsepti Elsa Lankinen ja Sara Saxholm
Puvustus ja tarpeisto Soile Savela & Mayumi Niiranen - Hisatomi
Visuaalinen suunnittelu Työryhmä
Tuotanto Vaara-kollektiivi
Esitykseen liittyvät työpajatehtävät tässä linkissä
Esityksen tekemisessä käytetty lähdemateriaali
Anna-Leena Siikala: Itämerensuomalaisten mytologia
Eero Ojanen: Suomen taiat ja loitsut
Eero Ojanen & Daga Ulv: Suomen myyttiset linnut
Liisa Kaski: Myyttiset eläimet
Risto Pulkkinen & Stina Lindfors: Suomalaisen kansanuskon sanakirja
Ritva Kovalainen & Sanni Seppo: Puiden kansa
Esityksen tilaaminen
Pystytysaika: 45 min
Purkuaika: 30 min
Tilantarve: Noin 8m x 8m tyhjä tila. Ei tuoleja, istumme lattialla (retkipatjoilla).
Maksimi katsojamäärä per esitys: 25
Maksimi esitysmäärä per päivä: 3 (tauko min. 30min esitysten välissä)
Tiedustelut ja lisätietoa
vaarakollektiivi@gmail.com / sara.saxholm@gmail.com
Sara Saxholm | 041 4598 940
****
Elsa Lankinen ja Sara Saxholm ovat työskennellet yhdessä ympäristö- ja luontoaiheisten esitysten parissa jo useamman vuoden ajan.
Aiempia yhteisiä esityksiä ovat: Tarinoita ilman sanoja - aistimatka metsään (2019), Metsä meissä (2021), Kainuun metsäkiistat - dokumenttiteatteria katoavilta salomailta (2024)